Vastikerahoituslaskelma

Vastikerahoituslaskelma on yksi tärkeimmistä asioista taloyhtiön tilinpäätöksessä. On erityisen tärkeää, että osakkeenomistajat ymmärtävät, mitä vastikerahoituslaskelma kertoo taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Tässä artikkelissa avaamme tarkemmin, miten tulkitset vastikerahoituslaskelmaa.

Vastikerahoituslaskelma antaa tiedon esimerkiksi, että onko taloyhtiöllä kertynyt ylimääräistä hoitovastiketta tuleviin yllättäviin menoihin. Yllättäviä menoja syntyy taloyhtiölle vuosien saatossa lähes poikkeuksetta. Taloyhtiön ja osakkeenomistajien kannalta on aina hyvä, että taloyhtiöllä on kerrytettynä ylijäämää näitä tilanteita varten. Muuten taloyhtiön taloudellinen tilanne voi joutua ahdinkoon ja joudutaan perimään nopealla aikataululla ylimäärisiä hoitovastikkeita tai ottamaan hoitolainaa. Yleisesti olisi hyvä kerryttää taloyhtiölle noin 2-3 kuukauden vastikkeiden verran ylijäämää.

Alla olevassa kuvassa taloyhtiön kerrytetty hoitopuolen ylijäämän voi nähdä kohdassa siirtyvä ylijäämä/alijäämä. Tässä tilinpäätöksessä tilinpäätöshetkellä oli kerrytettynä 4 304,63 €. Tämän tilinpäätöksen perusteella voidaan todeta, että puskuria ei ole kertynyt suositeltua määrää, joka olisi noin 14 000–20 000 €.

Yllä olevassa kuvassa voitte nähdä, että tämä esimerkki taloyhtiö on kerännyt vuoden aikana tuloja 93 548,90 € ja kuluja on kertynyt tilikaudella 93 489,91 €. Näin taloyhtiölle on kertynyt viime vuonna ylijämää 58,99 €. Tämä summa lisätään aikaisempien vuosien kertymään ja näin saadaan uusi kertymä, joka on 4304, 63 €.

Tässä esimerkki taloyhtiössä voidaan siis todeta, että viime tilikaudella tulot kattoivat menot, mutta taloyhtiö ei pystynyt keräämään ylijäämää kuin hyvin vähän tuleviin yllättäviin menoihin.

Hoitovastike jäämä voi olla myös negatiivinen, mutta tällöin syödään aikaisempien vuosien kertynyttä ylijäämää pienemmäksi. Joissakin tilanteissa tämä voi olla täysin suunniteltua esimerkiksi, jos on kerätty aikaisempien vuosien aikana rahaa suunniteltuun korjauksiin.

Siirtyvä yli-/alijäämä kertoo taloyhtiön rahatilanteen tilikauden päättyessä. Tämä ei saisi olla negatiivinen ja jos on, pitäisi taloyhtiön reagoida tilanteeseen nopeallakin aikataululla. Tällöin usein joudutaan perimään ylimääräisiä hoitovastikkeita korjaamaan akuutti rahapula.

Jos teillä on kysyttävää taloyhtiönne vastikerahoituslaskelmasta, ottakaa rohkeasti yhteyttä taloyhtiönne isännöitsijään.