Asuntosijoittajien vähennysoikeus edistää hyvää kiinteistönpitoa

Kiinteistöalan ammattilaisena haluamme tuoda myös oman näkökulmamme keskusteluun taloyhtiölainojen verotuksen muuttamisesta. Pelkäämme, että yhtiölainojen verovähennysoikeuden poistaminen vuokratuotosta tulisi rapauttamaan kiinteistönpitoa ja rakentamista sekä vaikuttamaan arvaamattomasti asuntojen hintakehitykseen.

Kyse ei ole pelkästään meidän työstämme, vaan suomalaisen kansallisomaisuuden arvosta ja asumisen laadusta. Suuri osa kansallisvarallisuudestamme on sidottu rakennuskantaan, eikä ole yhdentekevää, miten sitä hoidetaan.

TALOYHTIÖLAINOJEN SUOSIO KASVANUT

Hallitusohjelmaan kirjatun verotusmuutokseen taustalla on pyrkimys suitsia taloyhtiöiden velkaantumista. Taloyhtiölainat ovat tulleet uudisrakentamisessa entistä suositummiksi ja niitä suosivat etenkin asuntosijoittajat. Sijoittajissa on sekä ammattisijoittajia, että varojaan asunto-osakkeeseen sijoittaneita ns. tavallisia ihmisiä.

Nykyisin sijoittaja voi vähentää verotuksessa vuokratulosta yhtiölainan lyhennyksen ja koron sisältävän pääomavastikkeen. Vertailun vuoksi, yksityishenkilön asuntolainasta verotuksessa voi vähentää vain lainan korkoja.

Jos sijoittaja saa jatkossakin verovähennykset nykyiseen tapaan, se ei ole pois asuvilta osakkeenomistajilta. Pikemminkin se auttaa varmistamaan, että kiinteistöstä pidetään hyvää huolta jatkossakin.

VEROTUSMUUTOS VOI TUODA TAKAPAKKIA

Mikäli taloyhtiölainan verovähennysoikeus loppuu tai sitä rajoitetaan lyhennyksen osalta, se vaikuttaa sijoittajien ja liiketilojen omistajien suhtautumiseen taloyhtiöiden korjausinvestointeihin. Vaarana on korjaushankkeiden lykkääntyminen, sijoittajapako ja asuntojen hintojen arvaamaton käyttäytyminen. Syynä on yksinkertaisesti se, että taloyhtiölainan poismaksaminen kallistuisi yhdellä päätöksellä merkittävästi.

Nyt, kun vuokratuloista voi vähentää lyhennykset ja korot sisältävän pääomavastikkeen, sijoittaja-osakkaat suhtautuvat myönteisesti asunto/liiketilasijoittamiseen sekä kiinteistöjen tuleviin peruskorjauksiin. Talossa asuva osakkeenomistaja taas voi vähentää mainitut peruskorjausinvestoinnit myyntivoitosta, kun aikanaan myy asuntonsa.

Mielestämme vuoden vuonna 2009 voimaan tullut asunto-osakeyhtiölaki on vienyt suomalaista kiinteistönpitoa hyvään suuntaan. Laissa on mukana myös määräys kunnossapitotarveselvityksestä, mikä on velvoittanut taloyhtiöitä ennakoimaan peruskorjauksia entistä paremmin. Kiinteistönpito on nykyään siis suunnitelmallista, mutta mahdollinen verotusmuutos voi tuoda takapakkia kiinteistönpidon hyvään kehitykseen.